Dronningborg center

Nyt kertoisin hieman enemmän tästä Dronningborg centeristä, minun (Niinan) työssäoppimispaikasta.

Eli Dronningborg centerissä on yhteensä n. 40 asuntoa. Asunnot on jaoiteltu ns. enemmän ja vähemmän apua tarvitsevien mukaan, ja talon sydämmessä sijaitsee eniten apua tarvitsevat ja talon laitamilla vähiten apua tarvitsevat. Asuntojen lisäksi talossa on iso kahvila/ruokala, olohuone ja yhteisiä tiloja, jossai järjestetään mm. leivontakerhoa ja yhteisiä laulu ja muisteluhetkiä asukkaille.

 

 Kaikki toiminta ja palvelut ovat vapaaehtoisia asukkaille, ja tässä palvelutalossa, kuten myös muissa Randerssin palvelutaloissa korostuu todella vahvasti potilaan itsemääräämisoikeus. Tanskassa syy palvelutaloon muuttamiseen on kuitenkin aina sairaus tai jotenkin muu syy miksi ei pärjää enää kotona, eikä palvelutaloon muuteta vaan sen takia kun on vanha ja silloin tulee muuttaa esteettömään ympäristöön missä apu on lähellä, vaikka sinänsä pärjäisi vielä ihan hyvin kotona. Tästä syystä täällä palvelutalossa ei ole ketään kuka ei tarvitsisi apua missään.

 

 

 

 

 

 

Työpaikassa työskentelee lähihoitajien ja sairaanhoitajien tasoisia hoitajia, mutta heille on täällä ihan omat nimikkeensä, joita voitaisiin avata enemmän vaikka ihan omassa kirjoituksessa. Palvelutalon arki ei sinänsä eroa suomalaisista palvelutaloista mitenkään, paitsi siten että kiireestä ei ole kyllä tietoakaan.. Aamuvuorossa työskentelee parhaillaan 11 - hoitajaa ja jokaisille on asukkaita enintään neljä! Eli siis täällä todellakin panostetaan siihen, että kiire ei ole ja asukas saa juuri sen mitä haluaa!

 

Palvelutalossa on monenlaisia asukkaita, mutta suurimmassa roolissa näyttelee taas kerran muistisairaat, mikä on sinänsä tuttua ja turvallista entuudestaan. Lisäksi muita yleisimpiä sairauksia on mm. parkkinson, skitsofrenia, copd ja erilaiset sydänsairaudet.

 

Jokainen hoitaja hoitaa ja tekee työnsä tietysti erilailla, mutta yleisesti verrattuna Suomen hoitotyöhön ei täällä ole suuria eroavaisuuksia. Jotkut asiat ovat kehittyneempiä kuin Suomessa, mutta jotkut asiat ovat taas jääneet hieman kehityksessä jälkeen, mutta niilläkin pärjätään. Apuvälineet ovat täällä mielestäni todella hyviä ja jokaiselle asukkaalle on mielestäni osattu valita hyviä, hänen tarpeisiinsa sopivia apuvälineitä. Seuraavassa kuvassa nosturi, joka on aivan jokaisen asunnon makuuhuoneessa! Se liikkuu minne kohtaan tahansa makuuhuonetta, ja sillä voi nostaa lattialta asti esim. kaatuneen mummukan. Lisäksi on toki ihan normaaleitakin nostureita.

 

 

Lääkehoito täällä on hyvin samanlaista kuin Suomessa, ja siksi olenkin saanut jakaa paljon lääkkeitä täällä. Jokaisella asukkaalla on samantyylinen kansio käytössä kuin Suomessa kotihoidossa, josta löytyy kaikki tarpeellinen lääkehoitoon ja hoitotoimenpiteisiin liittyen. Lääkkeet jaetaan aina dosettiin kahdeksi viikoksi kerrallaan, ja tilattavat lääkkeet ilmoitetaan apteekkiin jotta niitä saadaan taas ensikerraksi. Toinen vaihtoehto on, että apteekista tulee annosjakelupussit, mutta niitä on täällä todella harvalla. Hoitajat olivat hieman yllättyneitä kun sanoin, että kyllä suomessakin on annosjakelua, en tiedä luulivatko sen olevan vain joku Tanskan hienous. Lääkelistakin näyttää hyvin samalta kuin suomessa totuttu, joten lääkehoidossa ei suuria eroavaisuuksia tässä palvelutalossa ole.

 

 

 

Olen päässyt tekemään topin aikana monenlaista, mutta sinänsä mitään uutta ei ole tullut vastaan! Tai voiko niin edes sanoa kun on vieraassa hoitokulttuurissa!

 

Perushoidon lisäksi olen mm. katetroinut, antanut ruokaa ja lääkkeitä peg- letkusta, hoitanut säärihaavaa, jakanut lääkkeitä ja toteuttanut muutakin lääkehoitoa ja tällä hetkellä hoidan saattohoidossa olevaa potilasta.

 

Saattohoitopotilaan hoito on minulle jo tuttua, mutta en sano että se olisi silti helppoa. En koe sitä ahdistavana tai muuta, mutta tulee aina tietynlainen haikeus ja samalla suuri helpotus kun tajuaa että toinen pääsee kohta kivuistaan. Saattohoidossa olevalla rouvalla on vettä keuhkoissa ja siksi hänen hengityksensä kuulostaa aika rajulta. Mietin myös eilen itsekseni kun tuntui niin pahalta katsoa niin selkeästi kärsivää ihmistä, että miksi rouvaa ei lääkitty mitenkään muuten kuin panadolilla ja hänen peruslääkkeillään? Tänään asiaan tuli kuitenkin muutos, kun lääkäri tuli katsomaan rouvaa ja määräsi tälle i.m:sti vahvaa kipulääkettä x3/pv. Saattohoidossa ainut tavoite (ainekin suomessa) on kivuttomuus, ja taata hyvä loppu elämä niin kauan kuin sitä on vielä jäljellä. Tällä asukkaalla on kuitenkin vielä peg- letku, josta annetaan ruokaa, mutta sekin vain rouvan omalla ehdolla. Hän ei enää pysty kertomaan kunnolla vointinsa takia mikä on hätänä, mutta jos kesken ruuan annon hän alkaa huitoa ja yrittää puhua jotain, merkitsee se kuulemma sitä että hän ei halua enempää. Huomenna on taas päivä uusi, ja aamulla näemme herääkö tämä rouva vielä uuteen päivään.

 

Toivottavasti tästä nyt irtosi jotain! Kirjoittelen vielä eteen tulevia osioita viikkojen varrelta, ja varmasti eteen tulee asioita mitkä puhuttuu niin hyvässä kuin pahassa mielessä.